No asiahan on niin, että meikä vietti just reilun vuoden muilla mailla vierahilla. Olen ollut Suomessa nyt vähän yli viikon, ja pakko sanoa, että tän viikon aikana oon tullu melkeinpä varmaks siitä, että tylsyyteen voi tosiaankin kuolla.

Aika kuluu niin saaaaaaaaaaaaaaaaatanan hitaasti ettei mitään rajaa! Sitku ei oo rahaa ees dokata, niin kyllä vetää mielen matalaks. Täällä mä sitten lorvin VANHEMPIENI helmoissa ja sneppailen räkäpalloja. Onhan se nyt aika masentavaa, että just viettäny elämänsä hienoimman ja vauhdikkaimman vuoden, on ollut rahaa vähän matkustella jne... Niin sitten sä tuut SUOMEEN, ja sulla ei oo mitään! Ei asuntoa, ei töitä, ei rahaa, ei siis yksinkertaisesti sanottuna yhtään mitään!

Ja minä joka otin hatkat kotoo jo 16-vuotiaana, joudun näin neljän vuoden jälkeen palaamaan tänne saatanan tuppukylään, metsän keskelle, äidin ja isän hyysättäväks. Se on äärimmäisen noloa.

Tää ois jotenkin helpompaa kestää, jos olisin monen muun tapaan totaalinen luuseri, ja tyytyisin elään niillä rovoilla, mitä ehkä joskus jostain paskalaitoksesta tulee. Pahinta tässä on juurikin se, ETTÄ MEIKÄ IHAN OIKEESTI YRITTÄÄ, JA VIELÄ NIIN MAAN PERKELEESTI! Oon yli kuukauden verran, sieltä ulkomailta käsin jo hakenu töitä, siis ihan mitä tahansa paskaduunia. Oon hakenu mm. kahvilaan, pakkaajaks, vaatemyyjäks, lapsiparkkiin ja kaiken kukkuraks vielä KIRPPUTORIMYYJÄKS! En todellakaan oo mikään hienopieru jolle kelpaa vaan kuningattaren paikka. Niin EI, ei sitten niin mitään! En tajua mitä maistereita tai professoreita oikein on liikenteessä viemässä tällästen ihmishylkiöiden työpaikkoja, kun en saa ees mitään hanttihommia! Meikä ois valmis painaan vaikka 12-tuntista työpäivää niska limassa, jokasena päivänä viikossa! Eipähän ois ainakaan aikaa ajatella. Muutenkin tuntuu olevan niin hiljasta, että ihan miellellään niitä hommiakin sitten painais, kun ei kerran muutakaan tapahdu.

Mä voin kertoo vähän mun tapahtumarikkaan normipäivän kulusta. Herään siinä puolenpäivän aikaan ja heti siltä seisomalta ryntään koneelle kattoon, jos ois ilmestyny uusia työpaikkoja. No eipä ole. Suuren suuri kyrpä otsassa suuntaan kahvinkeittoon, ja mietin miten sitä sais taas yhden päivän kuluun, peukaloja pyörittelemällä vissiin. Oon saanut itseni jokapäivä onneks nykästyä lenkille, siinä saan aikaa kulumaan noin tunnin verran. Paskallakin tulee käytyä useampaan otteeseen, ihan vaan huvin vuoks. Sitten juon taas vähän lisää kahvia ja surffailen netissä. Saatan pelata vähän mahjongia. Olen näin vuoden jälkeen katsonut myös hieman telkkaria, mm. semmoista laatusarjaa kuin Salatut Elämät. (Niin, siis ulkomailla ollessanihan minulla ei ollut aikaa katsoa telkkaria, en edes muistanut että semmoinen kapistus on olemassa.) Sitten yritänkin jo painaa pään tyynyyn ja napata unen. Paskat, se ei onnistu ikinä, hajoilen niin pahasti ajatuksiini! Yritän ja yritän, jahka luovutan joskus aamuyöllä ja alan tekemään yläasteen aikaisista kirjoista englannintehtäviä, tai lukeen mutsin vanhoja Kauneus & Terveys lehtiä. Aamulla herään taas vitutuksen tunteeseen, josta on jo muodostumassa osa identiteettiäni.

Mun sosiaalinen elämä ei oo ikinä ollut näin vaisua. Ensinnäkin, joku pyytää mua kahville. Noh, fakta - mulla ei ole rahaa edes siihen kahvikupposeen. Toinen tosijuttu on se, että asun täällä mitä kauimmaisessa maassa monen mutkan ja puskan takana. Täytyy eka pyydystää karhu, että täältä pääsee edes johki ihmisten ilmoille, kun autokin on rikki huraa..! Että täällä mä sitten höperöidyn mökissäni ja hypin seinille. Kirjoitan turhanpäiväistä blogia, jota kukaan ei edes lue.

Tahtomattaankin mieleen hiipi ajatus: minkä arvoinen on mun elämä tällä hetkellä? En näköjään kelpaa edes paskahuussinvartijaks.

Ihanaa leijonat ihanaa! Nyt voisin mennä vaikka täyttelemään ristikoita tai jotain muuta yhtä mukaansatempaavaa.